Tark­kai­le var­saa ja tam­maa

Hevos­ten syn­ny­tyk­set suju­vat onnek­si yleen­sä hyvin. Ihmi­sen roo­lik­si var­so­mi­ses­sa jää vain tark­kail­la tapah­tu­mien ete­ne­mis­tä puut­tu­mat­ta tur­haan nii­den kul­kuun. Mikä­li kompli­kaa­tioi­ta kui­ten­kin tulee, on toi­mit­ta­va nopeas­ti. Syn­ny­tyk­ses­sä ja var­san ensim­mäis­ten elin­tun­tien aika­na tapah­tu­mat seu­raa­vat toi­si­aan nopeas­ti vail­la pit­kiä tau­ko­ja. Var­so­mis­ta val­vot­taes­sa onkin hyvä seu­ra­ta kel­los­ta ajan kulua, jot­ta yhteys päi­vys­tä­vään eläin­lää­kä­riin tulee tar­vit­taes­sa otet­tua ajois­sa. Var­san syn­nyt­tyä myös ympä­ris­tö­olo­suh­teil­la voi­daan vai­kut­taa sen ter­vey­teen ja hyvin­voin­tiin.

Tam­pe­reen hevoskli­ni­kal­la pys­tym­me hoi­ta­maan var­so­ja päi­vä­po­ti­lai­na ajan­va­rauk­sel­la. Teho­hoi­toa tai ympä­ri­vuo­ro­kau­tis­ta hoi­toa vaa­ti­vat var­sat hoi­de­taan hevos­sai­raa­las­sa.

Nor­maa­li syn­ny­tys

Nor­maa­li tii­neys kes­tää 320–365 vrk ja yksi­löl­lis­tä vaih­te­lua esiin­tyy pal­jon. Tam­mat ovat tark­ko­ja olo­suh­teis­ta, joi­hin var­san­sa syn­nyt­tä­vät, joten tii­ney­den lop­pu­vai­hees­sa tam­mal­le on tär­ke­ää tar­jo­ta rau­hal­li­nen, stres­si­tön ja riit­tä­vän läm­min ympä­ris­tö. Syn­ny­tyk­sen alkaes­sa avau­tu­mis­vai­he kes­tää muu­ta­mia tun­te­ja (0,5–4 h). Tam­ma pys­tyy kont­rol­loi­maan avau­tu­mis­vai­heen pituut­ta itse ja syn­ny­tyk­sen työn­tö­vai­he alkaa­kin usein vas­ta sit­ten, kun tam­ma saa olla rau­has­sa. Var­so­mis­ta on paras val­voa val­von­ta­ka­me­ran avul­la tal­lin ulko­puo­lel­ta.  Kun ulos­työn­tö­vai­he alkaa, sikiö­kal­vo puh­ke­aa ja sikiö­ve­si valuu ulos. Pian tämän jäl­keen vaa­leat sikiö­kal­vot ja var­san etu­ja­lat tule­vat näky­viin. Ulos­työn­tö­vai­he on lyhyt ja se saa kes­tää enin­tään 30 minuut­tia. Mikä­li ulos­työn­tö­vai­he pit­kit­tyy, täy­tyy syn­ny­tys­tä avus­taa. Var­san jää­des­sä pai­kal­leen syn­ny­tys­ka­na­vaan on ris­ki, että napa­nuo­ra puris­tuu tam­man lan­tion lui­ta vas­ten ja var­san hapen­saan­ti napa­nuo­ran kaut­ta heik­ke­nee. Var­san tul­tua ulos se nor­maa­lis­ti hajot­taa sikiö­kal­vot itse. Mikä­li sikiö­kal­vo ei puh­kea, täy­tyy se aut­taa rik­ki, jot­ta var­sa saa hap­pea.

Syn­ty­män jäl­keen var­sa alkaa hen­git­tää itse heti, alle minuu­tis­sa. Hen­gi­tys on aluk­si hyvin tihe­ää (60–80 krt/min), mut­ta hidas­tuu jo tun­nin kulut­tua syn­ty­mäs­tä huo­mat­ta­vas­ti (20–40 krt/min). Nor­maa­lis­ti var­sa nousee jaloil­leen tun­nin kulues­sa ja imee mai­toa kah­den tun­nin kulues­sa syn­ny­tyk­ses­tä. Nor­maa­li var­sa on pir­teä ja tou­hu­kas, se etsii uta­ret­ta itse ja vas­tus­te­lee kiin­ni­pi­toa. Var­sa ulos­taa meko­niu­min eli piki­ka­kan ensim­mäis­ten 12 tun­nin aika­na, yleen­sä jo muu­ta­man tun­nin kulues­sa syn­ty­mäs­tä. Ori­var­sat virt­saa­vat kes­ki­mää­rin 6 tun­nin kulut­tua syn­ty­mäs­tä ja tam­ma­var­sat 11 tun­nis­sa. Nor­maa­li var­sa nuk­kuu makuul­la pal­jon, mut­ta vain lyhyi­tä aiko­ja ker­ral­laan. Se nousee ime­mään ja menee takai­sin makuul­le 2–4 ker­taa tun­nis­sa.

Tam­man jäl­kei­set irtoa­vat kol­men tun­nin kulut­tua syn­ny­tyk­ses­tä. Kun jäl­kei­set ovat pois­tu­neet, kan­nat­taa tar­kas­taa, että ne ovat koko­nai­set. Mikä­li jäl­keis­ten pois­tu­mi­nen kes­tää pit­kään tai ne eivät pois­tu koko­naan, on tam­mal­la suu­ri ris­ki saa­da koh­tu­tu­leh­dus, joka voi pahim­mil­laan uha­ta jopa tam­man hen­keä. Syn­ny­tyk­ses­sä avus­ta­mi­nen lisää koh­tu­tu­leh­duk­sen ris­kiä.

Var­sa kyl­met­tyy her­käs­ti

Pik­ku­var­soil­la on hyvin ohut iho ja kar­va­pei­te ja vain vähän ras­va­ku­dos­ta, joten ne kyl­met­ty­vät pal­jon her­kem­min kuin van­hem­mat hevo­set. Sai­raal­la tai ennen­ai­kai­ses­ti syn­ty­neel­lä var­sal­la läm­mön­sää­te­ly toi­mii vie­lä­kin huo­nom­min. Tut­ki­mus­ten mukaan alin var­sal­le neut­raa­li läm­pö­ti­la vaih­te­lee rodus­ta riip­puen +9 ja +22 asteen välil­lä. Var­san makuu­pai­kan tulee olla puh­das, peh­meä, läm­min ja vedo­ton, jot­ta var­sa voi levä­tä riit­tä­väs­ti. Pak­su olki­pat­ja jät­tää hyvin ilma­ti­laa var­san ja alus­tan väliin, läm­mit­täen kuin untu­va­tak­ki. Vaik­ka pie­net­kin var­sat tar­vit­se­vat mah­dol­li­suu­den liik­kua, kyl­mil­lä ja satei­sil­la ilmoil­la kan­nat­taa ulkoi­luai­kaa rajoit­taa.

Mitä vetoi­sam­mas­sa ja kyl­mem­mäs­sä ympä­ris­tös­sä var­sat elä­vät, sitä enem­män voi­ma­va­ro­ja niil­tä kuluu läm­mön­tuot­toon. Kyl­mä­stres­siä kan­nat­taa vält­tää, kos­ka se hei­ken­tää var­so­jen vas­tus­tus­ky­kyä tau­di­nai­heut­ta­jia vas­taan ja voi hei­ken­tää nii­den kas­vua ja kehi­tys­tä. Kyl­myys tekee myös lepää­mi­ses­tä vai­keam­paa ja saat­taa hai­ta­ta var­so­jen unta. Myös unen­puut­teen tie­de­tään hei­ken­tä­vän vas­tus­tus­ky­kyä ja stres­sin­sie­to­ky­kyä.

Tam­ma ei näy­tä kipu­jaan

Var­san lisäk­si myös tam­maa tulee tark­kail­la eri­tyi­sen huo­lel­li­ses­ti var­so­mi­sen jäl­keen. Kuten kaik­ki äidit, juu­ri var­so­nut tam­ma aset­taa mie­lel­lään var­san tar­peet omien­sa edel­le. Tam­ma kes­kit­tyy var­san hoi­toon niin täy­del­li­ses­ti, että se voi olla vaka­vas­ti­kin sai­ras näyt­tä­mät­tä juu­ri min­kään­lai­sia kipuoi­rei­ta. Tam­man ylei­sim­piä kompli­kaa­tioi­ta syn­ny­tyk­set jäl­keen ovat koh­tu­tu­leh­duk­sen lisäk­si mm. sisäi­nen veren­vuo­to, ähky ja koh­dun tai emät­ti­men repeä­mät.

Tam­man yleis­voin­tia tark­kail­laan seu­raa­mal­la sen syö­mis­tä, juo­mis­ta, virt­saa­mis­ta ja ulos­ta­mis­ta. Läm­pö on hyvä mita­ta ker­ran tai pari päi­väs­sä. Kipeäl­lä hevo­sel­la myös syke nousee (nor­maa­li syke <40 krt/min). Tam­mal­la on var­so­mi­sen jäl­keen kohon­nut ähky­ris­ki, kos­ka var­san pois­tues­sa vat­saon­te­loon tulee äkis­ti pal­jon tilaa, jol­loin suo­li pää­see her­kem­min kier­ty­mään tai siir­ty­mään vir­hea­sen­toon. Jos tam­ma käyt­täy­tyy vai­sus­ti tai syö huo­nos­ti, on hyvä kut­sua eläin­lää­kä­ri tar­kas­ta­maan se.

Tam­mo­jen ja var­so­jen hoi­dos­sa tulee huo­leh­tia myös omas­ta työ­tur­val­li­suu­des­ta. Jos­kus tam­mat voi­vat suh­tau­tua var­soi­hin­sa lii­an­kin suo­je­le­vas­ti ja käyt­täy­tyä arvaa­mat­to­mas­ti hoi­ta­jaan­sa koh­taan, vaik­ka ne aiem­min ovat olleet säy­sei­tä.

Artik­ke­li perus­tuu eläin­lää­kä­ri Jon­na Joki­sa­lon Hyvin­kään Hevos­sai­raa­lan ja Vetca­re Fin­land Oy:n jär­jes­tä­mään hevoskli­nik­ka­hoi­ta­jien jat­ko­kou­lu­tuk­sen luen­toi­hin ja Ann-Hele­na Hok­ka­sen webi­naa­riin, jon­ka jär­jes­ti­vät hevos­ja­los­tus­lii­tot.