Historia
Tampereen Hevosklinikka on ollut mukana hevoseläinlääketieteen kehityksessä jo vuodesta 1977 alkaen.

Teivon ravirata valmistui Lamminpään kaupunginosaan 1976. Nimeä Teivo ei tosin tuolloin vielä
tunnettu. Jukka Houttu valmistui samana vuonna eläinlääkäriksi Helsingin Eläinlääketieteellisestä
Korkeakoulusta. Alun perin Houttu oli aikonut kunnaneläinlääkäriksi, joka olisi hoitanut myös hevosia. Hevosurheilun kasvaessa räjähdysmäisesti jo Houtun opiskeluaikana, hänelle kävi selväksi, että hänestä tulisi puhtaasti hevoseläinlääkäri.
Teivoon oli suunniteltu alusta alkaen tilat kilpailueläinlääkäriä varten. Houttu ehdotti raviradan
johtohenkilöille kyseisten tilojen laajentamista sen verran, että niissä voitaisiin aloittaa hevosklinikkatoiminta. Ehdotuksesta innostuttiin. Huoltorakennuksen päähän rakennettiin pieni
klinikka, jossa oli leikkaussali, heräämiskarsina ja toimenpidehuone, jossa hevoset myös
röntgenkuvattiin tarvittaessa. Sopimuksen synnyttyä Jukka Houttu lähti vielä vuodeksi töihin Ruotsiin Helsingborgin Eläinsairaalaan, jossa hoidettiin ja leikattiin tuolloin enemmän hevosia kuin missään muualla Pohjoismaissa. Klinikan johtavana kirurgina toimineesta Harry Pettersonista tulikin Houtun oppi-isä hevoskirurgiassa.
Tuohon aikaan Suomessa ei ollut hevoseläinlääkäreitä, koska työhevosia ei enää juuri ollut ja
raviurheilun nousu oli vasta alussa. Taitavimmat työhevosten kanssa työskennelleet eläinlääkärit
olivat varttuneet jo kahdeksankymppisiksi. Välistä puuttui kokonainen hevoseläinlääkäreiden
sukupolvi. Näiden eläkeläisten arvokkaan kokemuksen ja tietotaidon Houttu halusi omaksua, ja
kävikin haastattelemassa useita heistä.
Hevosklinikka sai lisää tilaa, kun se ensin laajeni huoltorakennuksessa olleen tallikahvion tiloihin ja
myöhemmin myös sisäänkirjoitus siirrettiin klinikan tieltä muualle.
Kristiina Ertola valmistui eläinlääkäriksi vuonna 1988 ja aloitti työt Tampereen Hevosklinikalla heti valmistumisensa jälkeen. Samasta vuodesta asti hän on myös toiminut Teivon ravien kilpailueläinlääkärinä. Ravimaailma oli Ertolalle entuudestaan tuttu, sillä hän työskenteli opiskeluaikanaan Tuomo Mäkelän tallilla, ja on ajanut itsekin kilpaa. Vuonna 1996 Ertolasta tuli Tampereen Hevosklinikan toinen osakas.
Kimmo Elfving tuli klinikan kolmanneksi osakkaaksi vuonna 2009 hänen työskenneltyään
klinikalla jo vuodesta 2002. Elfving on valmistunut eläinlääkäriksi vuonna 2000 ja työskennellyt
ennen Tampereelle asettumistaan monilla klinikoilla Suomessa. Tietotaitoa on karttunut myös
säännöllisillä Yhdysvaltoihin suuntautuneilla opintomatkoilla.
Alusta alkaen Tampereen Hevosklinikka on panostanut eläinlääkäreidensä jatko-opiskeluun ja ajan
hermolla pysymiseen. Klinikan lääkärit ovat käyneet joka vuosi muualla Euroopassa ja
Yhdysvalloissa kouluttautumassa ja haistelemassa alan uusia tuulia. Moni eläinlääkäreistämme on
suorittanut myös hevossairauksien erikoiseläinlääkärin tutkinnon yliopistossa.
Vanha klinikkarakennus jäi kasvavan potilasmäärän myötä auttamattomasti pieneksi. Odotettu uusi
klinikkarakennus valmistui Teivon Kuninkuusravivuonna 2011. Nykyaikaiset tilat ovat
mahdollistaneet Tampereen Hevosklinikan kehittymisen edelleen toimivammaksi ja
tehokkaammaksi kokonaisuudeksi. Sekä potilaiden että henkilöstön määrä on tasaisesti kasvanut.
Jatkuva kouluttautuminen ja ajanmukaiset laiteinvestoinnit ovat mahdollistaneet myös
palveluvalikoiman laajentamisen.
Keväällä 2025 Tampereen Hevosklinikka aloitti ensimmäisenä suomalaisena hevosklinikkana
yhteistyön Altano Groupin kanssa. Altano on kansainvälinen hevosklinikkayhteisö, jossa on
mukana jo yli sata hevosklinikkaa kolmessa eri maanosassa. Altano on ainoa vain hevosklinikoihin
keskittynyt klinikkayhteisö.
Altanon toiminta ja arvot kohtaavat hyvin meidän ajatuksemme hevosten hoitamisesta. Intohimo
hevosiin, jatkuva oppiminen ja tiimityö ovat toiminnan kulmakivinä. Yhdessä pystymme
entisestään kehittämään osaamistamme ja hyödyntämään monipuolista kansainvälistä
asiantuntijaverkostoa. Näin voimme hoitaa potilaitamme ja palvella asiakkaitamme entistäkin
paremmin.