Jukka Houttu 70 vuotta
Tampereen Hevosklinikka Jukka Houtun elämäntyönä – sielun palo hevoseen!
Jukka Houttu syntyi 18.5.1950.
Forssalaisessa perheessä ei ollut hevostaustaa eivätkä vanhemmat olleet hevosihmisiä. Kodin lähellä oli kuitenkin Finlaysonin työhevostalli, missä Jukka jo pienenä vietti aikaansa hevosten parissa. Lapsuuden vaikuttava kosketus hevosiin oli myös isoäidin maalaama hevostaulu. Liekö se syynä vai mikä mutta nuorelle miehelle syttyi parantumaton sielun palo hevosiin.
Eläinlääkärin opinnot olivat luonteva suunta uralle. Jukka opiskeli Helsingin eläinlääketieteellisessä korkeakoulussa mikä siihen aikaan oli verraten tuore opinahjo. Jukan vuosikurssi oli vasta yhdeksäs, joka suoritti kaikki opintonsa Suomessa. Aikaisemmin eläinlääkärit olivat tehneet ainakin osan opinnoistaan ulkomailla; yleisimmin Tukholmassa tai Oslossa.
Hevoset houkuttelivat. Forssaan oli v 1972 perustanut ravitallin nuori valmentaja nimeltään Pekka Korpi. Alakursseilla opiskellut Jukka hakeutui kesätöihin Pekan tallille ja kiinnostus ravihevosiin ja ‑urheiluun alkoi syventyä. Jukka teki kaikkia tallihommia karsinoiden siivouksesta alkaen, oli kiinnostunut töistään ja innostunut oppimaan uutta muistelee Pekka entistä tallipoikaansa. Noista vuosista alkoi pitkä yhteistyö eläinlääkärin ja valmentajan välillä sekä elämänmittainen ystävyys. Jukka oli hevosten kanssa peloton eikä varonut vihaisiakaan hevosia niin että Pekka muistaa joutuneensa innokasta tallipoikaa varoittelemaan ja toppuuttelemaan ettei mitään sattuisi. Haavereilta kuitenkin vältyttiin; oliko se sitten hyvää tuuria vai hevosenlukutaitoa vai ehkä kumpaakin?
Jukka valmistui eläinlääkäriksi vuonna 1976. Polte hevoseläinlääkäriksi oli kova ja luottamus omiin kykyihin luja. Tämä vahva – jopa rajaton- usko omaan osaamiseen ja rohkeus uudenkin tekemiseen onkin leimannut Jukan uraa koko matkan ajan. Noihin aikoihin Suomen raviurheilu eli voimakasta kehityskautta ja useat merkittävät raviradat rakennettiin 1970-luvun lopulla. Näin myös Tampereen ravirata, mikä valmistui vuonna 1976. Jukka näki Tampereen mahdollisuudet ravikeskuksena ja ottikin pian valmistumisensa jälkeen rohkeasti yhteyttä radan johtoon ehdottaen yhteistyötä hevosklinikan perustamisessa Lamminpään uudelle raviradalle mikä myöhemmin nimikilpailun jälkeen sai nimekseen Teivo. Tuolloin raviradan johtohahmoja olivat Seppo Toikkonen, Mauri Tuurna ja Reino Kanerva. Klinikan perustaminen parantamaan raviradan imagoa ja turvaamaan radalla olevien hevosten hoito oli ollut myös raviradan suunnitelmissa ja yhteinen tahtotila löytyi nopeasti. Klinikan rakentaminen aloitettiin Jukan suunnitelman mukaan ja sovittiin että hän aloittaa klinikan eläinlääkärinä, kun tilat saadaan valmiiksi. Tuloksena oli Reino Kanervan mukaan molempia osapuolia hyödyttävä symbioosi. Ravirata sai klinikan vetäjäksi Kanervan sanoin ”innostuneen, potentiaalisen ja luotettavan eläinlääkärin” ja Jukka Houttu käyttöönsä klinikkatilat.
Jukka vietti rakennusajan jatko-opinnoissa Ruotsissa Helsingborgin eläinsairaalassa mikä oli siihen aikaan Ruotsin merkittävin hevossairaala. Sairaalan vetäjänä oli professori Harry Pettersson, jonka Jukka mainitsee tärkeimpänä oppi-isänä eläinlääkärin urallaan. Harry oli erityisen taitava kirurgi ja Helsingborgin klinikalle tulikin paljon leikkauspotilaita, joiden kanssa työskentely vahvisti Jukan kirurgian osaamista ja antoi uskoa omiin kykyihin. Harry Petterssonin mottona työssä oli ”työskentele kovasti ja lisää tahtia koko ajan” minkä Jukka omaksuikin erittäin hyvin. ”Hop hop” oli hoitajille tuttu komento leikkaussalissa ja on sitä edelleenkin. Kun tiukkoina päivinä asiat eivät etene Jukkaa tyydyttävällä tavalla leikkaussalissa saavat hoitajat sen kyllä huomata.
Helsingborgissa vietetyn vuoden jälkeen vastavalmistuneisiin klinikkatiloihin Teivoon palasi nuori, taitava eläinlääkäri, jolla oli vahva usko itseensä ja osaamiseensa sekä voimakas sielun palo hevoseen. Suomen raviurheilu eli vahvaa nousukauttaan, urheiluhevosten määrät kasvoivat ja sen myötä syntyi myös uusi eläinlääkinnän erikoisala; hevoseläinlääkärit. Tampereen Hevosklinikka Oy perustettiin 1977 ja oli Suomen ensimmäinen yksityinen hevosklinikka.
Samoihin aikoihin Suomeen perustettiin myös muita hevosklinikoita. Jussi Ala-Huikku perusti oman klinikkansa Kouvolaan ja Antero Tupamäki piti klinikkaansa alkuun puolustusvoimien tiloissa Niinisalossa ennen siirtymistään Laukaaseen. Kaikkien tiedonjano ja halu oppia uutta oli suuri. Suomessa jatkokoulutusta ei ollut tarjolla, joten oppi oli haettava ulkomailta. Kollegat kävivätkin useita ulkomaan kurssimatkoja yhdessä. Jussi ja Jukka tekivät monia reissuja Lontoon eläinlääkäriseuran kokouksiin. Tuohon aikaan matkustaminen ja valuutanvienti oli hankalampaa kuin nykyään ja ostoksista oli tehtävä selvitys tulliin Suomeen palatessa. Jukka oli ostanut reissulta taulun ja epäili siitä koituvan hankalia kysymyksiä tullissa ja pyysi Jussia kuljettamaan taulunsa tullin läpi. ”Minä olen niin kiltin näköinen, että joudun joka kerta tullitarkastukseen” epäili Jukka ja oikeassa olikin. Jussi käveli taulun kanssa suoraan tullista läpi, kun Jukan kaikki matkatavarat käännettiin ylösalaisin. Antero Tupamäki muisteli reissua AAEP:n kokoukseen New Orleansiin missä kongressin lisäksi kierretiin myös tutkimassa useita hevosklinikoita ja haettiin käytännön vinkkejä klinikan suunnittelun ja toimintaan. Huomiota herätti myös amerikkalaisten kollegojen rauhallinen työtahti mitä molemmat suomalaiset ihmettelivät ja vertasivat omiin päiviinsä. ”Hulluina painettiin pitkiä päiviä ja usein öitäkin” kuvailee Antero hevospraktiikan alkuvuosia.
Urheilumiehinä Antero ja Jukka lenkkeilivät kurssipäivien kiireissäkin. Juoksukunto tuli testattua New Orleansissa, kun juoksijat eksyivät vahingossa slummialueelle ja saivat peräänsä ärtyneen oloisia tummaihoisia asukkaita. Tiukassa tilanteessa Jukka totesi, että juoksemalla me ei tätä voiteta, kun satasen maailmanennätyskin on tummaihoisella. Sivukatu kuitenkin pelasti tilanteen ja juoksijat pääsivät takaisin hotellille. ”Ei juuri naurattanut, kun kuultiin myöhemmin, että tuolla alueella asiattomat saattoivat helposti päästä hengestäänkin” muistelee Antero juoksulenkkiä. Antero ja Jukka ovat kilpailuhenkisiä molemmat ja ammatillisen kilpailun lisäksi myös erilaisissa urheilutapahtumissa otettiin yhteen säännöllisesti ja totisesti. Eläinlääkärikympin juoksuissa voitot menivät melko tasan molemmille mutta hiihdossa Antero joutui yleensä myöntämään Jukan paremmakseen. Liikunta ja urheilu onkin ollut Jukalle aina tärkeä ja iso osa elämää. Hiihto lienee lajeista tärkein ja rakkain – sekä hiihtäjänä että nuorten hiihtäjien valmentajana ja huoltajana. Jukka on Pirkan Hiihdon (90 km) kunniahiihtäjä. Klinikan työntekijöille oli pysyvä kuntoilutarjous; viikko lomaa jokaiselle, joka hiihtää koko Pirkan mutta tähän mennessä sen on vasta yksi tehnyt. Isot hiihtokilpailut näkyivät myös klinikan arjessa ja ajanvaraustakin rytmitettiin hiihtojen mukaan. Saattoipa leikkaussalin nurkassa joskus olla toinen televisio mistä pystyi sivusilmällä seuraamaan hiihtoa. Pallopeleistä tennis on ollut merkittävä harrastus. Joskus kun kysyin, oliko Jukka pelannut golfia vastaus tuli nopeasti; ”Niin kauan, kun osun liikkuvaan palloon en aloita lyömään paikallaan olevaa”. Vielä on osunut.
Alkuvaiheessa Jukka työskenteli pääosin yksin yhden hoitajan kanssa. Maini Mikkola (os. Piskonen) oli klinikan ensimmäisiä hoitajia. Ensimmäiset klinikkatilat olivat vain osa tallialueen huoltorakennusta ja toisessa päässä oli tallikahvio sekä sisäänkirjoituksen tilat. Alkuvuosina Maini asuikin klinikan toimistohuoneessa missä työpäivän päätteeksi viimeisten asiakkaiden lähdettyä siivottiin ja levitettiin matot lattialle. Tuolloin myös monet tallityöntekijät asuivat tallien tiloissa ja tallialueen porukassa vallitsi hyvä yhteishenki ja iloinen fiilis. Aamuisin odotettiin, että Anja Nyman avaa tallikahvion ja tuoreiden munkkien voimin päästiin päivän töihin. Maini muistaa Jukan hyvänä ja mukavana pomona, joka vaati paljon mutta ei rähjännyt turhista. Alkuvuosina praktiikkaa tehtiin paljon myös talleilla ja oranssin Saabin ratti tuli Mainille tutuksi koska hoitaja toimi aina kuskina. Lounastauosta ei Jukka ole koskaan tinkinyt ja tien päälläkin ruokaa piti saada. Urjalan kyläkauppa oli matkan varrella Tuurnan tallilta palatessa ja joka kerta pysähdyttiin ostamaan Jukalle samat eväät; metwurstia ja maitoa. Myös jokapäiväinen berliininmunkki on pitänyt miehen tiellä.
Ritva Rinne on pitkäaikaisimpia hoitajia Tampereen Hevosklinikalla ja yhteistyö Jukan kanssa kesti vuosikymmeniä. Ritu muistaakin Jukan sanoneen ”tuo nainen tietää minusta pelottavan paljon”. Niveltähystykset aloitettiin Tampereen Hevosklinikalla 1980-luvun alkupuolella Ritun toimiessa hoitajana ja leikkausavustajana. Kimmoke tähystysten aloittamiseen tuli Anteron kanssa tehdyllä Amerikan kurssireissulla 1981 ja pian sen jälkeen niveltähystykset aloitettiin Suomessakin. Tampereen ensimmäiset niveltähystykset tehtiin Tampereen Hevosklinikalla, ihmisten tähystykset aloitettiin keskussairaalassa vasta myöhemmin. Nykyään leikkauksessa tarvittava neste tai kaasu siirtyy niveleen pumpun voimalla mutta alkuvaiheessa hoitaja joutui käsin pumppaamaan pienellä kumipallolla painetta nestepulloihin. Ranteet olivat siinä hommassa kovilla ja komento ”Lisää painetta!” kuului melko usein leikkaussalissa. Jukka oli vaativa esimies etenkin leikkaussalissa; homman piti toimia nopeasti ja sujuvasti. ”Älä ajattele vaan tee niin kuin minä sanon” saattoi tuolloin olla pääasiallinen ohjeistus työhön. Siinä suhteessa kehitystä on tapahtunut vuosien kuluessa ja Jukka on nykyään hyvinkin muita kuunteleva ja mielipiteet huomioon ottava esimies. ”Tehkää niin kuin on järkevää” on nykyään yleisempi ohje. Jukka on aina ollut säntillisen tarkka työssään ja etenkin leikkauksissa mutta vähäpätöisemmät asiat kuten pukeutuminen saattavat jäädä vähemmälle huomiolle. Ritu muistaa vahtineensa onko kaulukset oikeinpäin ja vetoketjut kiinni ja samaa huomaan tekeväni välillä itsekin.
Alkuaikoina hevoset olivat niveltähystyksen jälkeen pari päivää klinikan tallissa ennen kotiutumista. Eräs varsa oli ollut leikkauksessa ja Jukka kävi vielä illalla tallissa tarkistamassa, onko kaikki kunnossa. Karsinan ovi jäi sen verran raolleen, että varsa pääsi livahtamaan pois karsinasta ja saman tien ulos asti. Isokin vahinko oli lähellä mutta Jukan juoksukunto tuli hyvään tarpeeseen ja hän ehti ennätysvauhdilla sulkemaan tallialueen portin eikä varsa päässyt kaupungille asti. Tarina päättyi onnellisesti; karkuri saatiin kiinni, tikit pitivät ja varsa parani suurkilpailuvoittajaksi.
Tampereen Hevosklinikan toiminta alkoi laajentua 1980-luvulla. Klinikalle alkoi tulla uusia eläinlääkäreitä alkuun lyhyille jaksoille ja sijaisuuksille ja myös hoitajia tuli lisää. Klinikalla työskenteli alkuvuosina eläinlääkäreinä mm Helena Kaukinen, Marjaana Alaviuhkola ja Seppo Hyyppä ja hoitajakaartia täydensivät Helena Kumpulainen ja Lea Kunnas. Eläinlääkintä ja eläinlääkärikuntakin on muuttunut klinikan toiminta-aikana voimakkaasti. Jukan opiskeluaikana suurin osa eläinlääkäreistä oli miehiä ja pääosin työllistyivät kunnaneläinlääkäreiksi. Ammattikunta on kuitenkin vuosien saatossa naisistunut voimakkaasti ja nykyään mieseläinlääkäri on lähes harvinainen poikkeus. Myös hevosmaailma ravipuolella oli pitkään ”miesten maailmaa” ja naiset toimivat lähes pelkästään hevosten hoitajina. Aikaisemmin naisen ei ollut myöskään helppo aloittaa eläinlääkärinä hevosten parissa. Monet asiakkaat suhtautuivat epäluuloisesti ”tyttöihin” eläinlääkäreinä ja luottamuksen saavuttaminen asiakkaiden piirissä vaati oman osaamisen toistuvaa todistamista. Asenteet ovat kuitenkin muuttuneet ja nykyään tasa-arvo on hevosmaailmassakin selviö. Tässä asiassa myös Jukka on joutunut tarkistamaan omaa kantaansa. Hyvät ja osaava henkilökunta mikä suhtautuu työhön innostuneesti on välttämätön edellytys onnistuneelle toiminnalle. Olemme olleet onnekkaita, kun Tampereen Hevosklinikalla on vuosien varrella työskennellyt lukuisa määrä osaavia huipputyyppejä, eläinlääkäreitä ja hoitajia. Suuri kiitos kuuluu heistä jokaiselle erikseen ja kaikille yhdessä!
Alkuvuosina Jukka oli yksin yrittäjänä ja klinikan ainoa omistaja. Kun Kimmo Lampinen aloitti työt valmistumisensa jälkeen 1986 käynnistyivät myös melko pian neuvottelut hänen osakkaaksi tulostaan, ja Kimmosta tuli Tampereen Hevosklinikka Oy:n toinen osakas. Kimmo nostaa Jukan piirteitä kysyttäessä ensimmäisenä esiin vahvan uskon ja luottamuksen siihen, että on oikeassa. Ei kuitenkaan viisasteluna vaan ”silleen hyvällä tavalla”. Kimmo mainitsee myös Jukan halun opettaa ja jakaa omaa tietoa ja osaamistaan eteenpäin. Tämä piirre Jukassa on vahvistunut vuosien kuluessa ja tullut esille koko ajan selvemmin.
Kimmon jälkeen seuraavaksi eläinlääkäriksi tuli Kristiina Ertola valmistuttuaan vuonna 1988. Minulle on jäänyt vahvasti mieleen, kun aloitin ensimmäistä kesäsijaisuutta viimeisen vuoden opiskelijana. Perehdytys oli silloin suoraviivaisempaa. Työt alkoivat maanantaina ja edellisenä viikonloppuna oli Tampereella hevoseläinlääkärien koulutustilaisuus missä puhujana oli Jukan ystävä amerikkalainen Wayne McIlwraith. Jukka tuli kurssin päätteeksi sunnuntaina kertomaan lähtevänsä Waynen kanssa viikoksi Lappiin. ”Oot ensi viikon klinikalla yksin. Helena on sun kanssa, hyvin se menee” Ja lopuksi kertoi kuinka paljon pitäisi päivässä laskuttaa, että tienaan palkkani. Helenan hyvillä vinkeillä selvittiin ainakin kohtalaisesti. Siitä alkoi aika Tampereen Hevosklinikalla mikä jatkuu edelleen. Kimmo Lampisen vaihdettua työpaikkaansa muualle 1995 hänen osakkuutensa siirtyi Kristiina Ertolalle.
Toiminta jatkui vanhan klinikkarakennuksen tiloissa. Klinikka oli vähitellen laajentunut ja saanut käyttöönsä lisätilaa, kun ensin tallikahvio ja lopulta sisäänkirjoitus ja dopingtilatkin siirtyivät muualle. 1990- luvun taantuman jälkeen raviurheilu jatkoi kasvu-uralla ja eläinlääkäritoiminta kehittyi urheilun imussa. Klinikan sijainti raviradalla toi luonnollisesti merkittävän ravihevosasiakaskunnan mutta myös ratsuja ja kaikenlaisia muitakin hevosia on aina hoidettu yhtä mielellään. Kouluratsastaja Maarit Raiskio on ollut Jukan asiakkaana pitkään. Tiiviimpi yhteistyö alkoi, kun pitkään vaivoista kärsineen huippuhevosen ongelmiin löytyi ratkaisu polvikanavan leikkauksella, mikä siihen aikaan oli uusi toimenpide mitä tekivät vain harvat eläinlääkärit. Maarit muistaa, kun Jukka heti leikkauksen jälkeen tuli vielä suojavaatteet päällä ”ja vähän verisenäkin” innostuneena kertomaan onnistuneesta leikkauksesta ”Nyt me taidettiin auttaa sun hevosta tosi paljon!” Kun toisen hevosen hankalan ja vaikeassa paikassa olevan irtopalan leikkausta harkittiin, Jukan kommentti oli ”Kenelle vaikea kenelle ei; olen noita muutaman tehnyt.” Ja pala leikattiin. Tuo kommentti kuvaa hyvin Jukkaa kirurgina. Hän on aina ollut edelläkävijä uusissa leikkaustavoissa ja tekniikoissa, luottanut omaan osaamiseensa ja uskaltanut tehdä ja kehittää myös uusia tekniikoita. Jukalle ja Tampereen Hevosklinikalle on aina ollut tärkeää panostaa eläinlääkärien osaamiseen ja koulutukseen niin että pysytään uusimmassa kehityksessä mukana.
Jukka on ollut erinomainen opettaja ja halunnut jakaa tietoaan ja osaamistaan nuoremmille kollegoille. Hän on aina pitänyt tärkeänä, että Tampereen Hevosklinikan eläinlääkärien osaamistaso pysyy korkeana ja omin sanoin on ”halunnut tehdä itsensä tarpeettomaksi”. Jukka on määrätietoisesti tehnyt työtä sen eteen, että asiakkaat eivät tule ”Houtun klinikalle” vaan Tampereen Hevosklinikalle missä kaikki eläinlääkärit ovat osaavia ja hyviä. Tampereen Hevosklinikan kaikki nuoremmat kirurgit ovat olleet paljon Jukan henkilökohtaisessa opetuksessa ja ohjauksessa ja konsultointi on edelleen säännöllistä joko paikan päällä tai ajan hengen mukaan myös etänä. Jukka on saanut arvostetun Vuoden Eläinlääkäri- tunnustuksen vuonna 2004. Eläinlääkäriliiton puheenjohtaja Ari-Matti Pyyhtiä mainitseekin julkistamispuheessaan seuraavaa ”Huomion arvoinen on myös hänen asenteensa omaksumiensa oppien siirtämisessä muiden eläinlääkäreiden tietoon. Hän ei halua pitää niitä omana erityistietonaan, vaan siirtää tietojaan auliisti muillekin ja edistää näin suuresti ammattikuntamme osaamista ja arvostusta. Tämä on merkittävä asia myös hevosten ja hevostalouden kannalta.”
Kimmo Elfving on yksi klinikan kirurgeista, joka on saanut vahvan pohjakoulutuksen Jukan kanssa leikatessaan, ja on sitten vahvistanut osaamistaan jatkokoulutuksissa myös ulkomailla. Kimmo Elfving aloitti työskentelyn Tampereen Hevosklinikalla 2002 ja työskenneltyään ensin klinikalla useamman vuoden hänestä tuli klinikan kolmas osakas vuonna 2009. Omistajapohjan laajentuessa ja sen myötä myös potilasmäärien kasvaessa alkoi vanha, huonokuntoinen klinikkarakennus auttamattomasti käydä ahtaaksi. Palveluille oli kysyntää ja potilasjonot alkoivat pidentyä, mutta tilat eivät venyneet enää yhtään isomman potilasmäärän laadukkaaseen hoitoon. Tuolloin elettiin maailmanlaajuisen finanssikriisin jälkitunnelmissa ja uuteen rakennukseen investoiminen oli yritykselle suuri ponnistus eikä täysin riskitöntäkään. Usko hevoseläinlääkinnän kehittymiseen ja luotto Tampereen Hevosklinikan tulevaisuuteen oli kuitenkin vahva ja rakennusprojekti aloitettiin vuonna 2010. Suunnittelussa päästiin hyödyntämään Jukan ja muidenkin omistajien huomioita ja kokemuksia vierailuista monilla ulkomaisilla hevosklinikoilla. Suunnitelmia käytiin läpi myös koko henkilökunnan kanssa yhdessä. Uuden klinikan pohjapiirros olikin lähes koko ajan esillä vanhan klinikan sivupöydällä ja usein heräsi jotain ajatuksia työn lomassa, joita sitten yhdessä pohdittiin. Hyvällä porukalla perusteellisesti tehty suunnittelu kannatti; uusi klinikkarakennus on erittäin toimiva ja vain hyvin pieniä asioita tehtäisiin toisin. Jukan näkemys ja ”silmä” näkyy vahvasti koko rakennuksessa ja monissa yksityiskohdissa. Rakennusprojekti kesti vajaan vuoden ja oli iso ponnistus klinikan normaalin potilastyön ohessa. Mutkiakin matkalle mahtui mutta lopulta niistä kaikista selvittiin ja uuteen klinikkarakennukseen muutettiin tammikuussa 2011. Klinikan toiminta on jatkanut kasvamistaan ja tätä kirjoitettaessa palkkalistoilla on 18 henkilöä, joista 7 on eläinlääkäreitä. Jukka on edelleen aktiivisesti potilastyössä mutta lähes pelkästään leikkaussalissa. Jo täytettyään 60 hän ilmoitti, että aikoo jatkossa tehdä ”mitä huvittaa” mutta klinikan ja hevospotilaiden onneksi leikkaaminen edelleen huvittaa.
Hevoseläinlääkärin työ ei ole kaikista helpoin ammatinvalinta. Painetta tulee välillä paljonkin monista suunnista ja oman pään kestäminen on välillä kovilla. Sielun paloa hevoseen vaaditaan. Jukan henkilökohtainen vakaumus ja vahva perhe taustalla tukemassa on varmasti auttanut jaksamaan kovissakin paikoissa. Vakaumus näkyy esimerkiksi siinä, että kirosanoja Jukan suusta ei ole kuultu. Kun kumminkin pahoja paikkoja joskus on sanoinkin purettava niin on täytynyt kehittää oma voimasana. Kun ”Törkymöykky!!!!” kaikuu klinikalla kaikki tietävät, että nyt on tosi kysymyksessä.
Asiakkaat ovat eläinlääkärin tärkeimmät yhteistyökumppanit. Jukka on aina ottanut kaikki asiakkaat tosissaan ja usein painottanut, että kiireenkin keskellä jokaiseen potilaaseen on käytettävä riittävästi aikaa ja keskityttävä kunnolla kaikkien tilanteeseen. Tämä mainitaan myös Vuoden Eläinlääkärin julkistamispuheessa Ari-Matti Pyyhtiän sanoin ”Yhden asian haluan vielä nostaa esiin. Asiakkailta tulevan palautteen ja kommentit. Viesti, jonka tätä tilaisuutta valmistellessamme olemme eri suunnilta kuulleet: Jukka Houttu on kaikille, niin sanotuille tavallisillekin asiakkaille ystävällinen ja hienotunteinen, toiset huomioon ottava eläinlääkäri. Juuri sellainen, jonka puoleen on mieluisa ja hyvä kääntyä.” Luonnollisesti joidenkin asiakkaiden kanssa yhteistyö on pitkäaikaisempaa ja syvempää. Jukalle on ollut tärkeää, että eläinlääkäri on perillä urheiluhevosen valmennuksen vaatimuksista eri lajeissa. Ihannetilanteessa valmentaja ja eläinlääkäri voivat yhdessä miettiä millä tavoin hevosen valmennusta voi parhaiten toteuttaa ja kehittää terveyden näkökulmasta mutta kuitenkin lajin vaatimukset huomioiden. Monen valmentajan kanssa vuorovaikutus on ollut syvää ja tiivistä ja molemmat ovat oppineet taas vähän lisää toisiltaan. Merkittäviä valmentajia on matkan varrella ollut monta enkä lähde heitä listaamaan. Jukan käsitystä yhteistyön tärkeydestä kuvaa hyvin hänen lauseensa Pentti Savolaisesta kun häntä viime kesänä hautajaisissa muistelimme ”Jos Pentti oli yksi ja minä olin yksi niin lopputulos oli enemmän kuin kaksi.”
Jukan suuresti arvostama tanskalainen filosofi Sören Kierkegaard sanoo ”Olennaista on löytää totuus, joka pätee minulle, löytää idea jonka puolesta voin elää ja kuolla. ”
Paljosta kiittäen.
Kristiina Ertola
Kirjoittaja on eläinlääkäri ja Jukka Houtun pitkäaikainen yhtiökumppani
