MITEN VALMISTAUDUN?

Hevosen passi on hyvä olla aina klinikalla mukana. Passiin voidaan tehdä merkintöjä hevoselle annetuista lääkityksistä tai rokotuksista. Kaikilla hevosilla on hyvä olla suitset mukana klinikalle tullessa.

Ontumatutkimukseen tulevalle hevoselle kannattaa ottaa mukaan juoksutusliina, sekä tarvittaessa ravureille omat ajovarusteet ja ratsuille satula. Jos hevosta ajetaan tutkimuksen aikana radalla, sillä käytetään klinikan korkeita kärryjä, mutta omat valjaat ja suitset nopeuttavat toimintaa. Ontumatutkimukseen tulevaa hevosta on lievää tai pitempiaikaista oiretta tutkittaessa hyvä pyrkiä liikuttamaan tutkimusta edeltävinä päivinä. Jos ontuma on äkillinen tai voimakas, hevonen on syytä pitää levossa ennen tutkimusta.

Ostotarkastukseen tulevalle hevoselle tulee ottaa mukaan passi tunnistusta varten, suitset ja juoksutusliina.

Huomioithan, että taivutuskokeita tehdessä hevosia juoksutetaan usein myös ulkona, joten talvikelillä hevosella tulee olla tarpeeksi pitävät kengät alla. Ontumatutkimukseen ja ostotarkastukseen tulevan hevosen mukana tulee olla henkilö, joka voi juoksuttaa sitä tutkimuksen aikana liinassa ja riimunnarussa. Jos hevosella ei ole juoksuttajaa mukana, täytyy asiasta mainita jo aikaa varattaessa.

DRS-tutkimukseen tulevalle hevoselle otetaan mukaan myös omat, mielellään pikalukolliset kilpakärryt. DRS-tutkimuksessa jäljitellään mahdollisimman pitkälle todellista kilpailusuoritusta, joten hevoselle kannattaa laittaa tutkimukseen normaalit kilpailuvarusteet sekä tehdä edellisten päivien viimeistelyt samaan tapaan kuin ennen kilpailupäivää.

Leikkaukseen tuleville potilaille löydät ohjeet täältä.

Mahatähystykseen tulevaa hevosta paastotetaan 16 tuntia. Sen on oltava tämän ajan kokonaan ruuatta, eli viimeiset ruuat annetaan niin, että hevonen on jo ehtinyt syödä ne ennen kuin 16 tunnin paasto alkaa. Juomatta hevosen tulee olla kolmesta neljään tuntia ennen mahatähystystä. Kannattaa varata ruokaa mukaan hevoselle tutkimuksen jälkeen annettavaksi kun hevonen on toipunut rauhoituksesta.

Muistathan varata klinikkakäyntiin riittävästi aikaa. Eläinpotilaiden tutkimiseen ja hoitamiseen tarvittavaa aikaa ei aina pystytä etukäteen tarkasti arvioimaan.